Jukolan kilpailukeskus oli tänä vuonna saavutettavissa seutulipulla ja julkisella liikenteellä. Olin ajoissa liikkeellä, koska kiire ei sovi suunnistajan keskikesän juhlasta nauttimiseen. Tunnelma kilpailukeskuksessa Hakunilan urheilupuistossa oli saapuessani vielä rauhallinen.
Sää oli kaunis, mutta turhan lämmin. Perinteiseen tapaan piti tarkistaa potentiaalisten viimeisten rastien sijainnit (kivi alla olevan kuvan oikeassa reunassa) ja loppuviitoitus siltoineen.
Intersportista kävin ostamassa itselleni uuden teltan yön majapaikaksi. Varmistin myyjältä, että osaahan kaupunkilaisblondikin pystyttää teltan ja ihan hyvin se onnistui, seurakaverin hienoisella avustuksella.
Pian olikin aika vaihtaa suunnistuskamppeet päälle ja niin olin valmiina viidenteentoista Venlojen viestiini.
Avausosuudessa on aina kutkuttava tunnelma, kun tällä kertaa n. 1200 naista ryhmittyivät lähtöalueelle. Luvassa oli pitkä viitoitus K-pisteelle, jotta urheilupuistosta päästäisiin Sipoonkorven suunnistushaasteisiin. Kyllä siinä 25 asteen lämmössä tanner tömisi ja pölisi, kun naisjoukko lähti matkaa taivaltamaan. Ensikertalaisiakin mahtui joukkoon, K-pisteellä joku huuteli "pitääkö K-pisteellä leimata?".
Huonossa juoksukunnossa on se hyvä puoli, että suunnistus sujui kaikin puolin mainiosti. Aika suoraviivaisia reittejä tuli mentyä, kun 5,7 km radalla matkaa tuli Garminin mukaan 6,28 km.
 |
| Rastilla 32. Kuvan otti Timo Glad. |
Lopputuloksena ei pummin pummia koko matkalla. Hikoilun sijaan käsivarret olivat kananlihalla ja vaihtoon tullessa ongelmana oli pieni päänsärky, joten lievä nestehukka taisi kuumassa kelissä vaivata. Onnistunut suunnistus jätti kuitenkin hyvän mielen, vaikka vaihtosijoitus 556 oli noin sata sijaa huonompi kuin viimeisen viiden vuoden aikana on ollut.
Telttasaunan ja suihkun jälkeen ehdin seurata Venlojen viestin ratkaisuhetkiä eikä ollut kilpailukeskuksessa yksinäistä, väkeä oli kuin pipoa screenin edessä.
Olin lukenut perjantaina Hesarista, että järjestäjät olivat suunnitelleet myyvänsä viikonloppuna 35.000 annosta ruokaa. Tuumailin, että eihän se nyt riitä mihinkään kun kilpailijoita pelkästään on paikalla yli 16.000. Ruokajonossa vierähtikin hyvä tovi, kun broileripasta oli päässyt loppumaan ja kenttäkeittiö sitä täydellä höyryllä valmisti lisää. Jälkikäteen selvisi, että 35.000 annosta ruokaa oli myyty jo lauantai-iltana.
Jukola-perinteisiin kuuluu tietenkin yöpyminen paikan päällä ja Jukolan viestin seuraaminen. Lähdössä oli sekä juoksijoita että katsojia varmasti enemmän kuin koskaan.
Ensimmäinen vaihtokin pitää katsoa aina, väsytti sitten kuinka paljon tahansa. On aina yhtä hienoa katsoa kun ensimmäinen otsalamppu pilkahtelee metsän siimeksestä ja kärkimiehet tulevat komealla askeleella vaihtoon taipaleeltaan.
Tavallisesti ensimmäisen vaihdon jälkeen väsymys on iskenyt ja on ollut pakko mennä nukkumaan. Tällä kertaa yllätin itseni ja seurasin Jukolaa neljä ensimmäistä osuutta. Muitakin ilta-/yövirkkuja oli liikkeellä runsain mitoin; muistan nähneeni vuosin varrella hiljaisempiakin kilpailukeskuksia yön tunteina.
 |
| Kilpailukeskuksessa oli muitakin yökukkujia klo 3.20. |
Koska halusin nähdä viestin ratkaisuhetket, oli pakko mennä ottamaan torkut klo 3.30-5.00. Silti oli helppo nousta herätyskellon soittoon viideltä. Jännitettävää ei enää tosin ollut jäljellä, Kalevan Rastilla oli iso etumatka seuraaviin ja he pääsivät lukemaan Jukolan viestin sanomankin ennen kuin muut joukkueet ehtivät maaliin.
Tämän jälkeen olikin aika pistää kamat kasaan ja matkata seutubussilla takaisin kotiin nukkumaan päikkärit omassa sängyssä. Seuraavana vuonna sitten Jämsään.
