Suunnistuskesän kohokohta

Suunnistuskesän kohokohta Jukolan viesti juostiin tänä vuonna Virolahdella. Olin mukana juoksemassa neljättätoista kertaa. Polvivamman ja maratonin takia olin ehtinyt käydä vain kerran ennen Jukolaa suunnistamassa.

Paikalle saapuessamme satoi vettä, joten telttaa kasatessa päällä ollut vaatekerta ja rinkka + matkatavarat pääsivät hieman kastumaan. Kosteilla kamoilla sai mukavan nihkeän tunnelman jotenkuten pystyssä pysyvään telttaan.

Tiedossa oli Rasti-Jyry 2:n aloitusosuus, pituutta 6,8-6,9 km. Aloitusosuus on ehdoton suosikkini ja olinkin aloittamassa kaikkiaan kahdeksatta kertaa. Olosuhteet huomioon ottaen olin päättänyt lähteä rauhallisesti liikkeelle ja pyrkiä etenemään tarkasti. Fiilis ennen lähtöä oli hyvä ja ainoa suurempi kysymysmerkki palautuminen kolmen viikon takaisesta Tukholman maratonista. Tässä poseeraamme ykkösjoukkueen aloittajan Jolan kanssa:



Lähtöviitoituksella oli veikeä ylämäki, jonka olin päättänyt kävellä. Lähtölaukauksen pamahdettua tulin kuitenkin tuhannen naisen massan mukana hölkötelleeksi mäen ylös. K-pisteeltä massa hajosi kahdeksi isoksi letkaksi oikealle ja vasemmalle, jonne itse suuntasin. Maasto oli aika lailla minulle sopivaa, riittävästi selkeitä muotoja ja kohteita. Letkajuoksusta huolimatta olin koko ajan tarkasti kartalla.

Rasteja radalla oli kaikkiaan 16 ja tein ainoastaan yhdelle rastille pienen koukun takakautta. Muuten keskityin rastiväli kerrallaan omaan suoritukseen ja yllättävää kyllä, nuppi kesti loppuun asti. Juoksukunto sen sijaan teki tenän kuuden kilometrin tienoilla, mutta psyykkasin itseni hölköttelemään radan loppuun puoliväkisin. Vaihtoon tulin sijalla 420 ja aikaa meni 1.01,13. Olin tyytyväinen suoritukseeni ja analysoin kisan menneen hyvin siksi, etten ole elämäni parhaassa vaan suunnistustaitojeni mukaisessa juoksukunnossa.

Joukkueen muut jäsenet tekivät kolmella seuraavalla osuudella hyvät juoksut ja loppusijoituksemme oli 336 eli selvästi lähtönumeroamme parempi.

Telttasaunan, ruokailun ja muutamien kahvitreffien jälkeen illalla oli vuorossa Jukolan viestin seuraamista. Puolentoista tuhatta miestä lähti lamput kiiluen matkaan yhdeltätoista illalla:



Kilpailukeskuksessa kisaa oli mahdollista seurata screeniltä:



Ensimmäisen vaihdon jälkeen päätin mennä nukkumaan ja tarkoitus oli herätä vasta puoli viideltä seuraamaan Jukolan aamun ratkaisuhetkiä, mutta palelun ja jatkuvan heräilyn takia nousinkin jo puoli kolmen aikaan. Teltan ovelta aukeni näkymä suomalaiseen kesäyöhön:

Neljän aikaan aurinko nousi horisontin ja metsän takaa näkyviin. Usva peitti telttakylää:

Myös muutama auto oli tarvittu 15.000 kilpailijan + avecien kuljettamiseen:

Kaiken kaikkiaan Salpa-Jukola oli varsin kompakti kokonaisuus ja suunnistajan kesän kohokohta jälleen kerran. Ensi vuonna Jukolaa juostaankin pääkaupunkiseudulla.

Tukholman maraton 2011

Kuntourheilu-uran toinen maraton oli edessä Tukholmassa toukokuun viimeisenä lauantaina. Fiilikset ennen maratonia olivat epävarmat, koska polvivamman jälkeen treenikilometrejä oli juosten takana vain satakunta. Vaikka kolme viikkoa aiemmin onnistuin juoksemaan HCR:n suht hyvällä ajalla läpi, oli jalkojen kestävyys kysymysmerkki. Polvesta en enää ollut huolissani, lähinnä siitä miten jalat ja varsinkin oikea jalka kestävät reilun 42 km iskutuksen. Päätin lähteä liikkeelle rauhallisella vauhdilla ja rennolla asenteella, nauttia tunnelmasta ja keskeyttää jos paikat eivät kestä.

Taktiikkapalaveri urheilukentällä ennen juoksua:



Poseeraus:



Ja toinen, nyt on jo päällysvaatteet jätetty säilytykseen ja geelit, sienet ja vatsamakkarat tungettu housuihin:



Lähtö oli tänä vuonna jaettu kahteen osaan. Silti tuntui, että väkeä riitti vaikka kuinka ja alkukilometreillä tärkeintä olikin olla tulematta tallatuksi ja pitää oma rauhallinen vauhti vaikka muut tekisivät mitä.

Tässä mennään jo 12-13 kilsan kohdalla. Huomioikaa kamun kanssa yhtenäinen rytmi:



Ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt vessatauko oli hieman ennen puolimatkaa. Jonotukseen meni jonkun aikaa, mutta paussi oli pakollinen. Hieman tylsä puisto-osuus Kaknäsin tornin ympäri oli tylsähkö tänä vuonnakin, mutta kun juoksu tuntui puolikkaan jälkeen edelleen ihan hyvältä aloin toivoa, että hyvä tunne jatkuisi reilusti yli kolmeenkymppiin. Fiilis nousi pykälän kun pääsimme jälleen kaupunkiosuudelle ja ruotsalaisethan tunnetusti osaavat kannustaa niin omia kuin vieraita. Myös niitä suomalaisia, jotka olivat pukeutuneet erotuomaripaitoihin tai joilla oli teksti 1-6 paidassaan.

Pahamaineisen (täysin turhaan!) Västerbron sillan nousukin sujui hyvin ja siinä vaiheessa aloin uskoa, että pääsen juosten maaliin asti. Urheilujuoma alkoi tulla korvista ulos, mutta ongelma oli onneksi vain henkinen eikä fyysinen. 40 km kohdalla tiet kamun kanssa erkanivat, kun itsellä ei ollut jalkaongelmia ja juoksin loput kilometrit hieman matkavauhtia reippaammin maaliin. Stadionille saapuminen oli jälleen upea kokemus:



Toisen maratonini loppuajaksi tuli 5.09,18. Vähäiset juoksukilometrit huomioiden olin todella tyytyväinen suoritukseen! Muuria en kohdannut vieläkään ja heti maalissa tuntui, että tänä vuonna pitää päästä juoksemaan toinenkin maraton. Ainoa ongelma oli maalissa jämähtänyt selkä, mutta sekin vertyi Siljan terminaaliin kävellessä. Siihen lääkkeeksi tiedossa keskivartalotreeniä kesän aikana.

Jalat eivät kummemmin olleet kipeät, mutta hytissä oli kiva kellahtaa pitkäkseen, nostaa jalat kohti kattoa ja laittaa pari tekstariraporttia menemään:

Yhtään juoksuaskelta en vielä ole ottanut, mutta heti maanantaista alkaen kävelin työmatkan molempiin suuntiin. Seuraava tehotreeni tulee olemaan vasta Venlojen viesti parin viikon päästä, siihen asti kevyttä treeniä ja palauttelua.

Kaikki kuvat otti Suvi.