Loman päätös Achenseellä

Sunnuntaiksikin oli luvattu loistavaa säätä, joten suunta kohti Seebergspitzeä heti aamiaisen jälkeen. Kärsivällisyys ei riittänyt odotella bussia Pertisauhun, josta vaellusreitti lähti, joten talsin ensin tasamaata reitin alkuun järvenrannassa. Kohde oli näkyvissä valtaosan ajasta, alla olevassa kuvassa keskeltä hieman oikealle näkyvä huippu.

Reitti meni alkuun kohtuutasaisesti ja nuoruuden innolla painelin menemään, kunnes yhtäkkiä tulin hiekkatielle. Olin siis missannut kaavailemani reitin risteyksen. Kartta esiin ja sisäinen navigaattori laski uuden reitin Pletzachalmin ja Pasillsattelin kautta. Almilla Holunderin mittainen tauko ja ylös kohti määränpäätä.

Loppuosa reitistä oli merkitty vaikeaksi ja sitä se kyllä olikin. Onneksi on pitkät jalat, harvassa paikassa niistä on ollut niin paljon hyötyä kuin nyt! Kamera pysyi visusti taskussa lähes koko reitin ajan ennen huipulle pääsyä. Muutaman kuvan sain kuitenkin napattua.

Huipulle kesti bussitta ja "väärää" reittiä lopulta nelisen tuntia, mutta kyllä kannatti!

Hienon sään takia huippu oli täynnä porukkaa ja lähdinkin aika nopeasti alaspäin kohti Pertisauta, sitä helpompaa alkuperäisen suunnitelman mukaista reittiä. Toisaalta oli kiva mennä sitä tähän suuntaan, koska näköalat olivat huikean hienot.

Alempana oli sitten pakko tsekata, että miltäs se ohikuljettu risteys oikein näyttikään aamun tulosuunnasta. Tästä olisi pitänyt risteys ja korkealla puussa olevat kyltit bongata. Enpä bongannut.

Alas päästyäni pysäytin sykemittarin ja reissusta tuli seuraavaa dataa: 17,3 km/ 6 tuntia/ 1156 nousumetriä. Paussin jälkeen totesin, että bussia olisi pitänyt odotella melkein tunti niin jolkottelin sitten vielä sen 4-5 km takaisin Maurachiin. Kun kerran oli liikkumaan lähdetty...

Achensee on monipuolinen kohde sikäli, että kaikenlaisia ranta- ja vesiurheiluaktiviteetteja on tarjolla. Niitä tuli ihailtua kotimatkalla. Täällä on myös golf-kenttiä ja hyvät pyörätiet, joten kohde sopii monenlaiseen menoon.

Tänään onkin ollut taas kaikenlaista säätä. Käväisin pienellä aamulenkillä Buchauer Almilla ennen ukkosen uhkaa.

Sen jälkeen on aurinko paistanut siniseltä taivaalta ja satanutkin on. Laukku on nyt pakattu ja lasku maksettu. Kaikki valmista huomisaamun kotimatkaa varten.

Pitztalista Achenseelle

Tirolin kesä ei ole tänä vuonna ollut ihan parhaimmillaan. Kaunergrathüten reissun huippusään jälkeen satoi reilusti yli vuorokauden. Kun sateen sitten luvattiin loppuvan päätin lähteä Rüsselsheimer hütelle.

Lumiraja oli kylmän rintaman myötä laskenut päälle kahteen tonniin.

Menomatka oli varsin pilvistä, mutta välillä näkyvyys oli vähän parempi.

Kohde tuli sen verran nopeasti näkyviin, että päätin käydä vielä hieman ylempänä olevalla Weissmaurachseellä ennen lounastaukoa.



Ylempänä oli pilvisempää ja lumisempaa. Hanskatkin piti kaivaa repusta, koska näpit jäätyivät. Pipoa ei sentään tarvinnut vaikka pari pipopäistä vaeltajaa näinkin.

Lounaan jälkeen kävelin pilvessä alas muiden patikoijien mukana. Aavistuksen huonosta säästä huolimatta oli kiva päästä ulos sadepäivän jälkeen.

Päivän patikkareissulle tuli mittaa 8,6 km/3,5 tuntia/933 nousumetriä.

Innsbruckissa vietetyn välipäivän jälkeen tulin reissun viimeiseen kohteeseen Achenseelle. Tulopäivänä satoi vettä koko päivän, mutta se ei haitannut kun sääennuste lupasi loistosäätä lauantaille. Piti vain keksiä minne sitä lähtisi moisen ihmeen hyödyntämään.

Lauantaiaamuna päätin nousta ensin Dalfazalmille ja katsoa siellä jatkoa. Aamulla alhaalla oli vielä sumua, mutta sen luvattiin hälvenevän nopeasti. Se on aina yhtä hieno fiilis puskea pilvessä ja yhtäkkiä olla niiden yläpuolella!

Dalfazalmilla pilvistä ei ollut juuri mitään jäljellä.

Almilla oli laitettu kiviä erään rakennuksen katolle. Pysyypähän paikallaan kovemmassakin tuulessa.

Matka jatkui ylöspäin kohti Streichkopfia 2243 m. 

Täälläpäin huiput ovat matalampia, mutta terävämpiä enkä viitsinyt lähteä korkeampia valloittamaan kun en jyrkistä ja kapeista reiteistä tykkää. Räpsin maisemakuvat Streichkopfilta ja jatkoin matkaa. Tällä puolen Achenseetä on Rofangebirge ja toisella puolella kuten alla olevassa kuvassa taustalla näkyy Karwendelgebirgeä.

Steinernes Tor on joku nähtävyyden tapainen. Näyttää vähän kahden kallion välissä olevalta kololta, mutta tulipa sekin nähtyä.

Siitä jolkottelinkin sitten pitkät pätkät aina Achenseen toiseen päähän asti. Ensin oli vuorikin välissä eikä järvestä näkynyt pisaraakaan, mutta lopussa reitti tuli lähemmäksi järveä.

Alhaalla olikin sitten täysi rantalomakohdemeininki. Ahdistus meinasi iskeä minuutissa kunnes tajusin, ettei minun tarvitse siihen rantameininkiin osallistua.Vaikka olihan se kivaa pitää juomatauko järven rannalla.

Koska suunnitelmaani ei aamulla ollut kuulunut Achenkirchiin asti kulkeminen, ei bussiaikatauluista yms. ollut hajuakaan. Lähin bussipysäkki kertoi, että kotikylä Maurachiin pääsee kaksi kertaa päivässä, joista toinen sentään oli vasta tulossa, mutta koska satuin laskeutumaan vuorilta lähelle satamaa sain idean palata kotiin laivalla. Se jos mikä on harvinaista herkkua Tirolissa patikoijalle! Vähän oli tyyristä ilmaiseen bussiin verrattuna, mutta raha on tehty käytettäväksi ja missä muualla tämä on edes mahdollista.

Siinä laivan kannella seistessä mietiskelin, että kuinkahan laajat työmarkkinat tirolilaisella merenkulkijalla oikein on?

Päivän patikkareissulle tuli mittaa 16,6 km/vajaat 6 tuntia/1369 nousumetriä.

Kaunergrathütte

Kevyemmän palauttelupäivän jälkeen maanantaille luvattiin loistavaa säätä ennen uuden sadealueen saapumista. Ankaran pohdinnan ja vahvan suosituksen jälkeen suuntasin Kaunergrathütelle ja kyllä kannatti!

Ensimmäisen metsäpätkän jälkeen aukeni hienot näkymä.

Tuolta tulin.

Tuonne menossa.

Alppikukat ovat muuten pääsääntöisesti jo kukkineet ja niityillä näyttää loppukesältä. Muutamia vähemmän hienoja kukkia näkyy vielä täydessä kukassa.Tässä ilmeisesti Ochsenauge, samaa sukua leskenlehtien ja gerberoitten sun muitten sellaisten kanssa. Tai sitten ei.

Kaunergrathüten terassilla oli yhdentoista kieppeillä runsaasti tilaa. Naapuripöydän vanhemmat leidit olivat ilmeisesti hüteltä käsin käyneet valloittamassa läheisen Plangerosskopfin (3053 m), koska olivat niin aikaisin takaisin, varusteita ei ollut nimeksikään ja tarjoilija kiikutti snapsia pöytään. Huippu on kuulemma wanderbar Dreitausender, joten sinne olisi voinut mennä jos ei olisi lauantaina kisaillut. Tyydyin tilaamaan spaghetti bolognesen ja nauttimaan maisemista.

Kokki kävi välillä hakemassa yrttejä terassilta. Aika hyvä valikoima siellä olikin.

Kahvin jälkeen oli aika palata takaisin alas ja katsoa samoja maisemia toiseen suuntaan.

Kyllä sen jotenkin kesti :)

Laakson pohjalle päästyäni totesin, että bussin tuloon on sen verran pitkä aika, että olen kävellen aiemmin perillä. Loppuverryttelyksi kävelin siis takaisin hotellille kolmisen kilometriä loivaan ylämäkeen. Näissä maisemissa kelpaa kyllä laaksossakin kävellä ja perillä palkitsin vielä itseni oluella hotellin terassilla.

Reissulle tuli mittaa viisi tuntia, 15,7 kilometriä ja 1270 nousumetriä.

Nyt sitten odotellaan sadealueen poistumista Tirolista tai edes sen heikentymistä ennen seuraavaa patikkareissua.