Alles Gute hat ein Ende

Loppuu se kolmen viikon lomareissukin joskus. Aika rientää todella nopeasti, kun on hauskaa.

Viimeisenä päivänä Innsbruckissa oli huonompi sää. Aamulla lähdimme kiireettä liikkeelle turistibussilla kohti Ambrasin linnaa.

Itävallassa oli maanantaina pyhäpäivä ja sattumalta Ambrasin linnassa vietettiin juhlaa, jonka kunniaksi pääsymaksuja ei peritty ja ohjelmaa riitti eri puolilla linnaa. Valitettavasti Espanjalaiseen saliin emme iltapäivän konsertin takia päässeet, mutta kiertelimme linnaa ja tutustuimme valtavaan määrään muotokuvia Itävallan ja Euroopan kuninkaallisista.

Seuraavaksi turistibussi vei meidät Hungerburgbahnin lähtöasemalle ja huristelimme sillä Alpenzoohon katsomaan alppialueen eläimiä.

Tiistaiaamuna pakkasimme tavarat kasaan ja matkasimme junalla Müncheniin. Yleiskatsaus kaupunkiin käytiin luomassa Frauenkirchenin tornista:

Nopean ja tehokkaan yhden kaupan shoppailukierroksen jälkeen suuntasimme kohti Englisch Gartenia, matkalla kuljimme Hofgartenin poikki:

Englisch Gartenissa bongasimme surffaajia:

Suvin opiskelukaverilta saamamme vihjeen perusteella suuntasimme puiston toiseen päähän Seehausiin. Paikassa oli viinijuhlat, mutta otimme siitä huolimatta puolikkaat oluet (=puolen litran olut):

Paluumatkalla otimme polkupyörätaksin puiston poikki ja ihan itse valokuvankin:

Keskiviikkoaamuna oli vuorossa paluulento kotiin sumuiselta Münchenin lentokentältä ja kolmen viikon huippuhauska reissu oli takana. Keski-Eurooppaan onneksi pääsee seuraavan kerran jo lokakuussa, jolloin on tarkoitus juosta Münchenin maraton.

Aurinkoa ja alppeja

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Aamiaisen jälkeen kävelimme keskustan läpi rautatieasemalle. Aika rauhallista oli, muutama kulkija ja n. 50 hengen aasialaisjoukko ihailemassa kultaista kattoa. Maria-Theresien-Strassella ei näkynyt ketään. Taustalla Nordkette, jossa kävelimme lauantaina:

Jäimme bussista pois Stubain laakson Fulpmesissa ja kokeneina vaeltajina neuvoimme muutaman vaeltajan oikealle reitille keskustassa, vaikka emme kyseisessä paikassa koskaan olleet käyneetkään. Viime kesänä olin toki samassa laaksossa, mm. Fulpmesin taustalla näkyvällä Elfer-vuorella:



Lounaspaikka Pfarrach Alm (1736 m) tuli näkyviin noin puolentoista tunnin uurastuksen jälkeen:

Matka jatkui vielä ylämäkeen schnitzelin jälkeen.

Tonne me mennään:

Tuolta me tultiin:

Polkuja ylhäällä:

Tulimme alas Muttereralmbahnilla ja sitä ennen nautimme ansaitut oluet Mutterer Almin terassilla aurinkoisen vaelluspäivän päätteeksi. Kuvassa Alm näkyy vielä rinteessä alempana:

Takaisin Innsbruckiin palasimme Stubaitalbahnilla eli rinnettä alas kiemurtelevalla sporalla.



Alm-kierros Nordkettellä

Lauantaina oli vuorossa vaellus Nordketten puolella. Koska myöhästyimme Hungerburgille menevästä bussista puolisen minuuttia, päätimme nousta koko matkan jalkaisin. Ensimmäinen taukopaikka oli viime kesän kantapaikka Höttinger Alm 1487 metrin korkeudessa:

Lounasta nautittiin Bodenstein Almilla 1661 metrissä:

Nordkettellä järjestettiin tänään joku alamäkipyöräilykisa, jota seurasimme hetken ajan. Taitavat olla aika kylmähermoisia kavereita:

Iltapäiväkahvit ja sachertorttu nautittiin täpötäydellä Arzler Almilla:

Päivä oli aika aurinkoinen eikä sääennusteen lupaamia sadekuurojakaan tullut. Kilometrejä saatiin kasaan reilut 13 km, mutta nousumetrejä ihan mukavat tuhatkunta. Eilisen Patscherkofelin pitkän reissun jälkeen juuri sopiva, paljon taukoja sisältävä rento päivä.

Illalla tapasimme viime kesän kielikurssilta tutun Marianan ja hänen poikaystävänsä ruoan ja muutaman oluen merkeissä. Mukana menossa oli myös Orc:

Minä ja Mariana Beach Clubilla:

Normipäivä alpeilla

Torstaina Innsbruckiin saapuessa oli lämmin ja aurinkoinen sää. Kaupunki oli yhtä kaunis kuin ennenkin:

Perjantaina vietettiin normipäivä alpeilla eli ulkona aamusta iltaan; ruumista on rasitettu ja mieli on samalla levännyt. Suunta oli Patscherkofelille heti aamiaisen jälkeen. Ensimmäinen tauko pidettiin Sistranser Almin pihassa.

Vuorta tuli tänään käveltyä hieman ristiin rastiin ja suunniteltua pidempi matka, mutta sää oli hyvä yhtä sade/raekuuroa lukuunottamatta. Kävelimme Patscherkofelin huipulle 2248 metriin. Matkalla tapasimme mm. rennosti ottavan alppilehmän:

Ehkä kaunein reitti vuorella toistaiseksi kävellyistä on 31a:

Europa-siltaa piti tietenkin kuvata:

Kävelyä tuli kaiken kaikkiaan kuusi tuntia ja reilut 20 km, mutta ulkona oltiin sitäkin enemmän kaikki tauot huomioiden. Illallinenkin syötiin ulkona ja sen päälle Inn-joen rannalla nautimme ansaitut oluet hiekkarannalla palmujen katveessa:

Morgenstund hat Gold im Mund

Heräsin normaaliin tapaan ennen kellonsoittoa. Aamurutiini on avata verhot, jotta päivän säätä pääsee vertaamaan sääennusteeseen. Taivaalla oli pilviä, kuten ennuste sanoikin, mutta kaikki vähänkin korkeammat vuorenhuiput olivat kauniisti lumen peitossa! Pilvien takia kunnon kuvaa oli vaikea saada, mutta tässä maisemaa etelään:

Päivän suunnitelmana oli kävellä Labaunalmin (1977 m) kautta Schmalzkopfille (2724 m). Sen verran viileä aamu oli, että jouduin vetämään hanskat käteen heti kotiovella.

Valitsin ensin laitumen poikki ja sitten puron viertä Nauderer Panorama-Höhenwegille kulkevan reitin.















Reitillä oli paljon lehmiä ja ne tuijottivat aamuvarhaisella rinnettä ylös kiipeävää vaeltajaa ihmeissään, kuten tämäkin yksilö, joka käänsi päätään sitä mukaa kun kiipesin sen ohitse:

Opaskivi risteyksessä:

Arvatkaapa kumpi väisti, kaupunkilaisvaeltaja vai alppikanttura?

Panorama-Höhenweg on kaikkiaan 14 kilometriä pitkä, mutta kuljin tänään siitä vain pienen osan. Reitti kulkee n. 2000-2200 metrissä rinteen suuntaisesti.

Luonto on yhtä kaunista kuin vuorilla aina, mutta täytyy sanoa, että ihmisen kädenjälki kyllä pilasi osan maisemasta:

Saavuin Labaunalmille juuri sopivasti lounasaikaan. Takana näkyy kohteeni Schmalzkopf:

Lounaaksi nautin perinteistä pientä tirolilaista välipalaa. Annokseen olisi kuulunut Obstler, mutta koska en juo snapseja muutenkaan ja varsinkaan kesken urheilusuorituksen, tilasin annoksen ilman sitä ja sain vastapainoksi hieman lisää makkaraa ja juustoa:

Labaunalmilta oli vielä 750 nousumetriä Schmalzkopfille. Tuntui, että eilinen pitkä vaellus olisi hieman painanut jaloissa, mutta jälkikäteen kello osoitti nousun sujuneen jokseenkin normaalivauhtia. Kauniit maisemat ja kaunis sää tietenkin keventävät kenkää kummasti:

Huipulla oli muitakin, joten sain pitkästä aikaa poseerata itsekin. Tukka ei oo hyvin, mutta se ei haittaa kun kaikki muu oli hyvin:

Huipulta oli upeat näkymät joka suuntaan. Serfaus, jossa olimme laskettelemassa maaliskuussa 2009, näkyi ylängöllä suurin piirtein keskellä kuvaa.

Huipun valloittaja:

Onneksi niitä maisemia riitti vielä paluumatkallakin ihailtavaksi:

Alppiniittynäyte:

Sininen taivas ja vuoret sopii niiiiiiin hyvin yhteen:

Iltapäivän apfelstrudel-tauko oli Parditschin terassilla, edessä näkyvä vuori on Piz Lad, joka näkyy siis myös parvekkeeltani.

Tänään oli viimeinen päivä Naudersissa. Pieni kylä, mutta tykkäsin.

Kukkia pitää olla ikkunalla, oli ikkuna sitten minkä kokoinen tahansa:

Huomenna matka jatkuu Innsbruckiin, jonne saan Suvin seurakseni. Pystyykö tai ehtiikö Innsbruckista bloggaamaan jää nähtäväksi. Kotimaassa sitten viimeistään Innsbruckin parhaat palat.