Piengkopfin valloitus

Aamulla sää näytti lupaavalta. Räppäsin parvekkeelta kuvan siihen suuntaan, mihin olin tänään menossa. Varsinainen kohde eli Piengkopf ei kuitenkaan parvekkeelleni näkynyt, mutta sen naapurivuori on kuvassa vasemmalla näkyvä huippu:

Sitten tulikin kiire pois parvekkeelta, oli nimittäin aika raikas aamu! Plusasteita tuskin oli kovin montaa.

Alkumatka oli loivaa nousua solan suuntaisesti kohti Italian rajaa:

Tässä kyltissä on tarpeeksi konsonantteja peräkkäin:

Kohde tuli näkyviin. Jostain syystä se ei näytä yhtään korkealta tältä etäisyydeltä, mutta huippu on kuitenkin 2789 m korkeudessa. 

Alppilehmänpoikasen ruokatauko:

Polkua Piengkopfin huippua kohti:

Huipulla oleva risti tuli näkyviin vasta aivan hetki ennen huipun saavuttamista. Ehdin jo kysellä alaspäin tulleelta isältä ja pojalta onko matkaa vielä paljon jäljellä, koska pilvet olivat tummuneet aavistuksen. Hetki ennen huippua alkoi sataa lunta, mutta koska olin jo niin lähellä ajattelin joka tapauksessa käydä ylhäällä kun olin varmaan lähes tunnin punnertanut varsinaista Piengkopfin nousua. Todisteeksi huipulla käymisestä kuva rististä:

Nämä lätäköt ovat nimeltään Goldseen:

Lumiset huiput ovat joko Kaunertalin tai Söldenin jäätikköä:

En ollut huipulla valokuvien nappaamista pidempää aikaa, koska ei huvittanut jäädä odottelemaan alkaisko lunta sataa tosissaan. Sääennuste oli kyllä luvannut lumisadetta, mutten jaksanut siihen uskoa koska lämpötilan piti olla ja se olikin plussan puolella. Sen verran kylmä oli, että ekaa kertaa tässä reissussa piti kaivaa repusta hanskat käteen. Paluumatka kulki samaa, paikoin todella kivikkoista polkua pitkin:

Ilmeisesti tarpeeksi ylhäällä ruska-aikakin tulee jo elokuussa:

Kun pääsin rinneravintolaan rinteen suuntaisesti johtavalle polulle, huipun yllä oli tietenkin sininen taivas ja pari pilvenhattaraa:

Aina yhtä täyttävän käsespätzlen ja espresson jälkeen päätin palata takaisin Naudersiin huomattavasti suorempaa reittiä, kuin mitä olin tullut. Polku laski mukavasti puron vartta varmaan 500 korkeuserometriä turhia mutkittelematta ja oli mukavaa kulkea: 

Naudersissa valitsin vielä ylemmän, suoraa tietä konditoriaan vievän reitin. Ja olihan sieltä hyvä näkymä kylään:

Huomenna on viimeinen kokonainen päivä Naudersissa. On muuten siitä mielenkiintoinen kylä, että täällä pitää tervehtiä ihmisiä vähän joka käänteessä. Sisäänpäinkääntynyt suomalainen on ihmeissään. Saksaa puhutaan jännällä murteella. Mitään muuta kieltä en täällä ole kuullutkaan. Kaikki tuntuvat osaavan saksaa ja kun katselin tänään autojen rekisterikilpiä, niin Itävallan, Saksan ja Sveitsin lisäksi näin ainoastaan muutaman auton Hollannin kilvissä.