Perjantaiaamun lento Vilnaan ei kauan kestänyt. Hotellilta käveltiin sprintin kisapaikalle suurinpiirtein parijonossa muutaman kilometrin matka. Paikallinen suunnistusseura Perkunas on järjestänyt kolmepäiväiset kisat jo vuodesta 1994 alkaen ja monet reissukaverit olivat osallistuneet useampaan kertaan.
Naiset valmiina taistoon.
Sprintin kilpailukeskuksen alueella oli ihanan vehreää ja aurinkoinen sää helli suunnistajia.
Metsässä saikin sitten todeta, että kyllä on erilaisessa maastossa suunnistaminen vaikeata! Alkushokin jälkeen meni vähän paremmin, mutta sprintin sijaan kisa tuntui ennemminkin keskimatkalta ja aikakin oli sen mukainen.
Takaisin hotellille käveltiin samaa reittiä, tällä kertaa etujoukkojen innoittamana pysähdyttiin sammuttamaan jano terassille kauniilla näkymällä kaupungille.
Lauantaiaamuna pitkän matkan kisaan oli tunnin bussimatka. Kilpailukeskus sijaitsi kauniissa paikassa järven rannalla. Omaa lähtöaikaa odotellessa oli aikaa katsoa olutteltan ja grillin pystyttämistä.
Maasto tarjosi käyriä, tiheikköjä, hakkuuaukeita ja erikoisia aukkoja tai palolinjoja tiheikköjen seassa. 6,5 km rata oli raskas ja aikaa meni puolisentoista tuntia ilman suuria pummeja, vaikka heti ekan rastin löytyminen tiukkaa tekikin. Kaloreita nykyruhon liikuttamiseen koko radan läpi kului lähes tuhat.
Iltapäivällä oli oikeastaan ainoa mahdollisuus kaupunkikierrokseen, joten tilaisuus piti hyödyntää ja kävellä vanhankaupungin halki, kiivetä kukkulalle ja Gediminasin torniin suunnistuksen vetreyttämin jaloin.
Näköala Vilnaan oli hieno, joten kiipeäminen kannatti.
Sunnuntaina juostiin keskimatkan kilpailu takaa-ajolähtönä edellisten päivien yhteistulosten perusteella. Etumatkaa huonekaveriin oli huimat 55 sekuntia ja paineet katossa. Kylmä sää ja vesisade toivat oman mausteensa kisaan, kun lähtöä odotellessa meinattiin jäätyä pystyyn märissä suunnistuskamppeissa.
Etukäteen sovitut säännöt pitivät eli sanaakaan emme metsässä vaihtaneet. Alku meni hyvin kunnes neloselle tuli niin iso pummi, että takaa-ajon osan vaihtuivat. Ysillä oltiin samaan aikaan. Takaa-ajoon oli tehty hajonta perhoslenkkinä ja rastilta yksitoista juoksimme eri suuntiin. Kokoomarastilla oltiinkin sitten taas samaan aikaan. Tokavikalle menin edellä, mutta vikalle rastille mennessä epäröin hetken kun rastilippu ei osunut silmiin ja siinä kaveri vilahti ohi. Vikalla rastilla oli sekunti eroa enkä saanut sitä 80 metrin loppusuoralla kiinni joten tuloksena kolmen päivän ja yli kolmen tunnin suunnistuksesta liettualaisissa metsissä oli kirvelevä sekunnin tappio. Sijoituksemme sarjan 11 suunnistajan joukossa olivat 6 ja 7 eli ei se huonosti mennyt. Jotain keskinäisen skaban laadusta kertoo se, että vaikka kärki muuten meni menojaan niin kellotettiin sarjan nopeimmat rastiväliajat lopputaistelussa. Nyt täytyy alkaa treenaamaan kunnolla ja ottaa revanssi :)
