Hyppäsin aamiaisen jälkeen bussiin määränpäänä Vorderlanersbach. Matkalla oli tietyömaa, joten vain yksi kaista oli eräällä pätkällä käytössä. Ongelmia aiheutui yhdistelmästä bussi, vastaan tullut kaksiosainen säiliöauto ja molempiin suuntiin samaan aikaan palanut vihreä valo. Bussilla on vaikea peruuttaa, kun takana on jono mutta tomera bussikuskitäti hyppäsi bussista ulos ja meni hieman neuvomaan takana olevia. Tilanne ratkesi ja matka jatkui.
Reitti meni aluksi autoteitä ylöspäin vain talvisin käytössä olevan Rastkogelbahnin linjaa seuraillen. Yhdessä tolpassa oli kaksi miestä hommissa. Hyvä tietää, että hissit pidetään kunnossa jos vaikka kolmannenkin kerran tulee tänne joskus laskettelemaan. Välillä tarjolla oli myös kunnon vaelluspolkua metsässä ja pellolla. Ja hienoja maisemia tietenkin:
Myös Tuxin laakson perukoilla sijaitsevalle Hintertuxin jäätikölle aukesi näkymä:
Reitinvalintaani Rastkogelille vaikutti kaksi asiaa; en halunnut kävellä samaa reittiä eestaas Penkeniltä vaan mieluummin hieman eri reittiä ja toinen asia on tietenkin ruoka. Penkenin lähettyvillä on useita ravintoloita, mutta matkan varrella Rastkogelille ei yhtään. Olen sen verran hienostunut vaeltaja, että tykkään ravintolaruoasta ja sisävessasta. Siksipä suunnittelin reitin kulkemaan talvellakin auki olevan ravintola Lämmerbichlin (2100 m)kautta.
Olin päivän ensimmäinen asiakas, mikä ei yllättynyt kun en matkan varrella nähnyt kuin paikallisia heinätöissä ja itse asiassa ravintolan ainoa työntekijäkin ajoi ohitseni ehkä puolimatkassa. Terassilla sai siis nauttia rauhassa hienoista näkymistä. Tarjoilijakokki toi vielä kiikarinkin, "so kommen die Berge näher".
Lounaan jälkeen matka jatkui kauniissa säässä ylöspäin ensin laitumien poikki ja kun tarpeeksi ylös pääsin, niin maisema muuttui kivikkoisemmaksi:
Kivisessä maisemassa kasvoi sinisiä kukkia, ilmeisesti joku Enzian-perheeseen kuuluva lajike:
Polkua Rastkogelille:
Huipulla piti tietenkin vaivata kanssavaeltajia kuvan ottamisella:
Tukholman maraton-paita on siitä kätevä, että jos tulee hölmöiltyä jotain niin menee ruotsalaisten piikkiin. Lounasravintolassa olin kyllä paljastanut olevani suomalainen, kun olin käyttäytynyt siivosti.
Näkymiä huipulta:
Huipun yllä liiteli korppi, mutta se oli niin vauhdikas kaveri etten saanut sitä tämän paremmin kuvaan. Komean näköistä sen lento oli ja ilmeisesti sekin tykkää jylhistä maisemista.
Matkalla alaspäin näin murmelin. Siitä ei saanut parempaa kuvaa, koska liikkuessani lähemmäs se oli nanosekunnissa kolossaan piilossa.
Paluumatka Penkenille oli pitkä ja aika tylsäkin, koska Penken on täynnä laskettelurinteitä eikä siellä juurikaan ole tavallisia vaelluspolkuja vaan autoteitä. Poikkeuksen teki Wanglspitzin (2420 m) huippu, josta tuli alas mukava polku. Huipulla oli risti:
Tältä näyttävät Penkenin laskettelurinteet kesällä:
Alas tulin Penkenbahnilla, vaikka en siitä yhtään tykkääkään, mutta jalat alkoivat olla niin poikki ettei tuntien laskeutuminen jalkaisin houkuttanut sitten yhtään. Lisäksi olen ostanut Zillertal Activcardin, jolla saa yhden hissilaskeutumisen päivässä.
Näkymä Penkenbahnin kabiinista Mayrhofeniin:
Eikä pelota yhtään...
Olipa hieno päivä. Kolme tuntia Rastkogelille ja 2½ tuntia takaisin Penkenbahnille. Ihmekös tuo, että nukkumatti jo huutelee treffeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti