sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Italian auringon alla

Osuipa kerrankin lomasää nappiin. Vaikka en yleensä helteen ystävä olekaan, pitkän ja pimeän talven jälkeen vuoden ensimmäisellä lomalla päivästä toiseen paahtanut aurinko lämmitti mieltä.

Matka alkoi lennolla Milanoon ja automatkalla Peschiera del Gardaan Gardajärven etelärannalle. Pitkät housut sai vaihtaa lyhyempiin heti.





Peschiera oli varsin pieni kylä, mutta viisi päivää siellä viihtyi kun päivät kuluivat muissa maisemissa.



Ensimmäinen päiväretki tehtiin Veronaan.







Julian parvekkeen alla riitti kävijöitä.




Paluumatkalla bongattiin Orient Express Veronan asemalla. Ei ihan tavallinen juna.




Seuraavana päivänä kierrettiin Gardajärvi autolla. Ensimmäinen stoppi oli Limonessa. Kieli oli yllättäen vaihtunut italiasta saksaksi ja etelärannan tasamaa vaihtunut vuoristoiseksi maisemaksi.




Pohjoispäässä tsekattiin Riva ja pidettiin lounastauko.




Iltapäiväkahvit nautittiin Malcesinessa järvenrantaterassilla.




Keskiviikkona junailtiin Milanoon, jossa oli 29 astetta lämmintä.





Il Duomon katolle piti tietenkin kiivetä, hupi maksoi 5 €.




Kiva ostari:




Torstaina vuokrattiin fillarit ja poljettiin naapurikylä Sirmioneen.




Oli aika nätti paikka pitkän niemen kärjessä. Ihan niemen päässä oli hitusen ränsistymään päässyt huvila.





Jätskihän on Italiassa hyvää, kuten naamasta näkyy...





Perjantaina ajeltiin Venetsiaan, mutta kierrettiin Maranellon Ferrari-museon kautta. Näytillä oli paitsi F1-autoja, myös Ferrareita eri aikakausilta.






Venetsiassa olin käynyt joskus yli 20 vuotta sitten. Paikat näytti edelleen jokseenkin samoilta.



Gondolierit tauolla.



Iltapäiväruuhka.




Käytiin Venetsiassa juoksulenkilläkin. Maasto oli hieman normaalista poikkeavaa kun aika ajoin piti juosta portaita ylös ja alas siltojen takia. Pidemmän päälle saattaisi ärsyttää, mutta kertakokeiluna oli ihan hauskaa.




Lauantai-iltana vesi alkoi nousta viemäreistä ylös ja Palazzo Ducaleen haluavien olisi pitänyt kahlata ovelle. Onneksi palatsi oli siltä illalta jo kiinni muutenkin.




Iltamaisema Rialton sillalta.




Sunnuntaiaamuna sää olikin pilvinen ja matka lentokentälle alkoi vesisateessa. Oli siis oikein sopiva aika palata kotiin sopivasti MM-finaalia seuraamaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvää keväänloppua ja alkukesää, Tiina!
    Kylläpä olitte saaneet paljon mahtumaan mukavalta kuulostavaan (ja näyttävään) lomaanne. Kuvat olivat hienoja. Erityisesti tykkäsin gondolieerit tauolla -näppäyksestä. Gardajärven kierros näytti myös mahtavalta. Paljonko siitä tuli matkaa? Meilläkin alkaa jo vaelluskamppeiden kasailu tulevaa kesää varten. Käyhän blogissa. -J-

    VastaaPoista
  2. Meillä oli kätevä kuljetuspalvelu Oy Äiti & isäpuoli Ab käytössä Gardan kierroksella. Matkaa järven ympäri tuli varmaan n. 150 km, mutta maisemat olivat ehdottomasti sen arvoisia. Pohjoispään vuorimaisema sai odottamaan kesän vaellusreissua ja visiitti blogissanne se vasta alppimatkakuumetta nostikin!

    VastaaPoista