Lauantaiksi oli luvattu ensimmäistä kertaa aurinkoista säätä. Sitä oli vaikea perjantai-iltana uskoa, kun taivaalla oli siellä jo monta päivää vellonut pilvimassa. Päätin kuitenkin uskoa sääennusteita ja laitoin herätyskellon soimaan aikaisin, jotta olisin jo kahdeksalta Iglsissä Innsbruckin toisella puolella valmiina kävelemään ylös Patscherkofelille.
Aamullakin oli vielä vaikea uskoa aurinkoiseen päivään, mutta lotrasin silti aurinkorasvan kanssa. Moka tapahtui siinä, että niskan rasvaaminen unohtui ja aurinkorasvapurkki jäi huoneeseen. Bussipysäkillä ei vielä näyttänyt siltä, että aurinkorasvan unohtaminen olisi haitaksi:
Bussimatkan aikana taivas alkoi jo repeillä ja Iglsistä vähän matkaa ylös kiivettyäni Inntalin yllä oli enää hauska pilvimatto:
Kiipesin jälleen yhden laskettelurinteen ylös. Miinojen määrästä päätellen rinne toimii kesäisin laitumena. Määränpäänä oli Patscher Alm, jossa nautin aamukahvin mahtavissa maisemissa. Näkymä aukesi Stubaitaliin, jonka perukoilla sijaitsee jäätikkö:
Patscher Almilta matka jatkui edelleen ylöspäin upeassa maastossa:
Patscherkofelin huipulla 2246 metrissä sijaitsee sääasema, jonka torni näkyy kauas, itse asiassa alas Innsbruckiin asti. Se toimi hyvänä maamerkkinä huipun paikallistamiseen:
Huipulta aukeni upea näkymä alas Innsbruckiin ja molempiin suuntiin Inntalin laaksoa. Tutun tohtorisnaisen kommenttia lainatakseni, siellä oli todella tilaa hengittää! Lähtöpaikkani Igls sijaitsee 893 metrin korkeudessa eli pystysuoraan nousua huipulle tuli n. 1350 metriä. Tiet ja polut toki kiemurtelivat ympäriinsä eikä matkoja ilmoiteta opaskylteissä kilometreinä vaan tunteina ja minuutteina. Matkasta ei siis ole mitään havaintoa, mutta kolmisen tuntia nousuun kului.
"Können Sie bitte ein Bild von mir machen?"
Patscherkofelin huipulla laidunsi lehmiä:
Huipun valloituksen jälkeen päätin lähteä kävelemään kovasti mainostettua Zirbenwegiä, josta seuraavat kuvat ovat:
Reissu venähti suunniteltua pidemmäksi kauniin sään ja mahtavien maisemien takia, ihan kuin päivä olisi ollut viimeinen aurinkoinen päivä ikinä... Viimeisimmäksi taukopaikaksi valitsin Rinner Almin:
Rinner Almilla treenasin saksan puhumista. Tilasin jotain makeaa ja tarjoilija esitteli päivän tortut saksaksi. En tajunnut sanaakaan ja tarjoilija tarjoutui kertomaan englanniksi, mutta sanoin ettei se käy kun haluan oppia saksaa. Niinpä sain uusinnan päivän tortuista ja koska en taaskaan tajunnut mitään pyysin ensimmäisen vaihtoehdon... Tulos oli mainio:
Paluumatka Rinner Almilta Iglsiin kesti kaksi tuntia. Saksan opiskeluun ei oikein jäänyt tänään aikaa, mutta huomenna on läksyjen aika. Sääennuste tosin lupaa aurinkoa myös sunnuntaiksi, mutta suunnitelmana on mennä vain tuohon lähivuorelle, jonka reittejä olenkin jo kolunnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti