Jos vaikka kävelisi Liechtensteiniin

Nappasin kirjakaupan telineestä eilen alueen vaelluskartan käteeni ja selailin sitä. Siitähän se ajatus sitten lähti, että tarviiko sinne Liechtensteiniin bussilla mennä kun kävellenkin pääsee. Onhan siinä nyt vuori välissä ja vähän matkaakin, mutta hyvää säätä luvassa ja lomalla on aikaa.

Aamutunnelmaa matkalla kohti Feldkircher hütteä (1204 m). Feldkirch sijaitsee 458 m korkeudella merenpinnasta.

Tulin hüttelle puolessatoista tunnissa. Nousu metsän läpi oli varsin jyrkkä ja totesin, että sitä reittiä en ainakaan alas halua kävellä, polulla oli sen verran mutaa.

Kello ei ollut kymmentäkään, mutta en suinkaan ollut ensimmäinen asiakas. Istahdin alas pöytään ja tilasin mehua, mutta siinä vaiheessa naapuripöydästä huidottiin & huudettiin, että pitäisi mennä sinne istumaan. Entinen ujo suomalainen, nykyinen sosiaalinen saksansössöttäjä meni heti. Kahdella herralla oli ensimmäiset oluet jo melkein juotuna aamutuimaan. Kuulemma ajattelivat, ettei kauniin naisen pidä yksin istua. Jotain siinä sitten turistiin ennen kuin herrat halusivat tarjota snapsin. Tuumin, että eiköhän ole hieman aikaista vielä mutta kun snapsi on perinne ja sen jälkeen kuulemma kävelee kuin gemssi, niin en kehdannut kieltäytyäkään. Täkäläiset muuten sanoivat Zum Wohl eikä Prost, kuten Tirolissa on tapana. Kun herrat puhuivat keskenään en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta onnistuivat puhumaan selkeämpää saksaa mulle. Pink panther (paidan väristä saamani lisänimi) jatkoi sitten aika pian matkaa kohti Gafadura hütteä, koska Liechtensteiniin riitti vielä käveltävää.

Feldkirch hütte ylempää katsottuna Feldkirchin suuntaan päin. 

Ensimmäinen pilkahdus kohti Rheintalia ja Sveitsiä.

Edessä korkeimpana huippuna Drei Schwestern, "kolmepiikkinen" vuori. Tuon vuorijonon huipulla kulkee Itävallan ja Liechtensteinin raja.

 Vorarlbergin osavaltiossa ja/tai Liechtensteinissa on erilaiset kyltit kuin Tirolissa.

Saroja sattelilta käännös Liechtensteinin puolelle kohti Gafadura hütteä (1428 m).

Rajapyykki Liechtensteinin puolelta katsottuna. Feldkircher hüttellä herrat kyselivät reittisuunnitelmistani kuultuaan, että kai mulla on passi mukana. Epäilin, ettei vuorella ole kovinkaan tiukkaa rajakontrollia.

Gafadura hütte on toinen Liechtensteinin alpenvereinin hüteistä.

Siellä sitten menua katsellessa tein havainnon, että hinnat olivat Sveitsin frangeissa. No niitähän ei ollut mukana ollenkaan. Onneksi myös eurot kelpasivat ja sain kasan spagettia lautaselle.

Hüteltä lähdin takaisin ylös ja kohti Drei Schwesterniä, vaikka siitä varoitettiin että vaatii ehdottomasti varmaa askelta ja mitäs se swindelfreiheit taas onkaan, ettei pelota korkealla. Ajattelin, että ainahan sieltä pääsee samaa reittiä alas kuin on tullutkin. Matkalla ihailin kuitenkin ensin näkymää Rheintaliin. Toisella puolella kohoavat vuoret ovat Sveitsissä.

Alku Drei Schwesternille nousevaa polkua oli ihan normaalia patikkapolkua, mutta tarpeeksi ylhäällä, reilussa 1800 metrissä tulikin sitten kohta, joka oli ihan liian "ausgesetzt" makuuni ja päätin kääntyä takaisin. Kuvista huima pudotus ei näy.

Koska olin jo kävellyt yli neljä tuntia ja alas Liechtensteinin puolelle oli matkaa, päätin mennä Gafadura hütten ohi alas Schaaniin. Ja kyllä sitä laskua sitten kestikin, vaikka oioin kaikki mahdolliset polkupätkät päästäkseni hiekkatietä nopeammin alas.

Kaupunginosa nimeltään Planken.

Aika alhaalla tuli vielä pummi ja menin väärää hiekkatietä. Sakkokilometrejä tuli jokunen. Viimein pääsin kuitenkin Schaaniin asti ja nappasin kuvan kirkosta. Takana ne Itävallan ja Liechtensteinin erottavat vuoret.

Kun löysin automaatin, josta sai paikallista valuuttaa tai siis Sveitsin frangeja, suuntasin ensimmäiselle näkemälleni terassille sammuttamaan janoa ajatuksella maksoi mitä maksoi.

Lopuksi piti vielä löytää bussi Feldkirchiin ja löytyihän se bussiasema.

Liechtensteinista näin siis yhden hüten, yhden kirkon ja Schaanin keskustan. Mutta reissu yli rajavuorten, maisemat sieltä ylhäältä ja kaunis kesäpäivä olivat kokemuksena vertaansa vailla verrattuna perinteiseen turistipönötykseen.

Mittaa reissulle tuli 26 km, nousumetrejä reilut 1800 m ja aikaa meni seitsemän tuntia.

Bussipysäkiltä Feldkirchissä oli 150 metrin kävelymatka hotelliin. Jalat olivat niin soseena, että alikulkutunnelin portaat sekä alas että ylös tekivät tiukkaa. Huomenna on edessä viisi tuntia junassa, joten kiva että tänään sai vähän liikuntaa.

Mutta miten näistä patikointireissuista toivutaan? Kesällä 2010 tapasimme Suvin kanssa Birgitzer Almilla saksalaisen miehen, joka paitsi antoi meille hissilippunsa, myös liuskan magnesiumia. Suvi kokeili sitä ja tänä kesänä ostimme ko. liuskoja mukaan heti Münchenin lentokentältä. Ei tarvitse juurikaan venytellä, kun kiskoo tätä ihmeainetta kerran pari päivässä. Eipä ole lihaksia kolottanut tällä reissulla.